Ostoskori
Ennakkotilattavat tuotteet
 hae
 PS2 SINGSTAR SUOMIROCK + MIKROFONIT 

SuomiRock vyöryy koteihin elokuussa kun PlayStation julkaisee ensimmäisen täysin suomalaisen version SingStar -pelistä. SingStar SuomiRock sisältää kattavan tarjonnan suomirockin helmiä. Mukana ovat muun muassa CMX, Apulanta, Eppu Normaali, Kotiteollisuus, Maija Vilkkumaa, Leevi and the Leavings, Irina ja Paula Koivuniemi. Suven suurten estradien jo hiljetessä polkaistaan kesäfestivaalit kotioloissa vasta kunnolla käyntiin.

Pelin 30 kappaleen sinivalkoista hittisikermää pääsee tuttuun tapaan tulkitsemaan yhdessä tai yksin. Kappaleiden kirjo kattaa vanhan ja uuden, nopean ja hitaan. Kesien festivaalikomeetta PMMP:n Miralle suomirock on tärkeä osa elämää.

- Olemme päässeet keikkailemaan yhdessä suomirockin dinosaurusten kanssa, mikä on ollut uskomattoman hieno asia, Mira kertoo. PMMP lähtikin mielihyvin mukaan SingStar SuomiRockiin, liittyen taas kerran suomalaisten kestosuosikkien joukkoon.

- Onhan se tosi iloinen asia kun ihmiset laulaa – ja vieläpä meidän kappaleita! Ja fanipostia on aina mukava saada. Ihmiset kirjoittavat omista festarikokemuksistaan, tai vaikkapa siitä kuinka heidän lapsensa ovat laulaneet meidän kappaleitamme. Miksei myös SingStar saisi aikaan samanlaisia elämyksiä, jatkaa Mira pohdintojaan.

Biisilista:

1. Apulanta - Pahempi toistaan
2. Apulanta - Viisaus ei asu meissä
3. CMX - Ruoste
4. Don Huonot - Hyvää yötä ja huomenta
5. Egotrippi - Matkustaja
6. Eppu Normaali - Vuonna '85
7. Indica - Linnansa vanki
8. Irina - Kymmenen kirosanaa
9. Ari Koivunen - Hear My Call
10. Paula Koivuniemi - Kuuntelen Tomppaa
11. Kotiteollisuus - Tämän taivaan alla
12. Kotiteollisuus - Helvetistä itään
13. Leevi and the Leavings - Pohjois-Karjala
14. Leevi and the Leavings - Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen
15. Lovex - Guardian Angel
16. Neljä Baritonia - Popmusiikkia
17. Neljä Ruusua - Hunningolla
18. Neljä Ruusua - Valuva taivas
19. Hanna Pakarinen - Leave Me Alone
20. PMMP - Rusketusraidat
21. PMMP - Tässä elämä on?
22. Popeda - Tahdotko mut tosiaan
23. Stella - Aamun kuiskaus
24. Stella - Korkokengät
25. TikTak - Heilutaan
26. TikTak - Lopeta
27. Uniklubi - Luotisade
28. Maija Vilkkumaa - Ingalsin Laura
29. Von Hertzen Brothers - Let Thy Will Be Done
30. Yö - Rakkaus on lumivalkoinen

PS2 SINGSTAR SUOMIROCK + MIKROFONIT
PS2 SINGSTAR SUOMIROCK + MIKROFONIT
 PS2 SINGSTAR SUOMIROCK + MIKROFONIT

Hinta: 59.45 €
Toimitus: Heti!
Arkipäivänä ennen klo 15 tehty ja maksettu tilaus postitetaan samana päivänä!

 

Tutustu myös seuraaviin tuotteisiin

Oy Pelaamaan.com | email: pelaamaan@pelaamaan.com

Sisältö & grafiikka © Pelaamaan.com - Viimeksi päivitetty 2010-09-06 17:35:59